Long time no write

Netti takkuilee, eikä ole toiminut kunnolla muutamaan päivään, minkä takia en ole päässyt kertomaan uusista ja ihmeellisistä seikkailuistani Kyproksen lumotussa maailmassa. Nyt näyttää uhkaavasti siltä että saan kuitenkin pienen sadun kerrottua teille.

Perjantaina käytiin Katariinan kanssa katsomassa erästä vallan hurmaavaa ja täydellistä kaksiota vaan muutaman sadan metrin päässä Välimeren tyrskyisestä rannasta. Tämä kyseinen kaksio on kalustettu, siellä on kaksi kylppäriä, jokaisessa huoneessa (paitsi kylppäreissä) on ilmastointilaitteet, televisio omaa ehkä miljoona kanavaa, pyykkikone on käyttövalmiina, parveke(kin) on kalustettu, vuokraan kuuluu uima-altaan käyttöoikeus ja vuokraa saa tästä ihanuudesta pulittaa 350€ per nokka. ME HALUTAAN SE KÄMPPÄ!!! Enää pitää vaan selvittää onko sijainti meidän harkan kannalta ok, vai jouduttaisiinko menemään joka päivä taksilla töihin.

Kämpän katsomisen jälkeen emme leikkineet kilttejä pikku opiskelija neitosia ja menneet takaisin hotellille dataamaan, vaan suuntasimme Limassolin pääkadulle ja bongailimme ravintoloita, epämääräisiä kulkijoita ja Mikon. Mikko on Mike, joka toimii sisäänheittäjänä eräässä ravintolassa. Hänet tapasimme jotakuinkin seuraavalla tavalla...

"Limassolin taivas oli jo tummunut yötä varten kun kaksi pientä tyttöä käveli pääkatua pitkin etsien pankkiautomaattia ja puhuen siitä kuinka ihanaa olisi muuttaa juuri siihen ihanaan asuntoon jota he juuri olivat olleet katsomassa. Asunto oli siitä ihana, että toisin kuin hotellilla tytöt voisivat itse valmistaa ruokansa ja jopa säilyttää juomiaan jääkaapissa.
Erään ravintolan kohdalla tytöt päättivät ylittää pääkadun suojatietä pitkin, osittain sen takia, että edessä oli suuri joukko eri etnisiin ryhmiin kuuluvia ravintoloiden sisäänheittäjiä, joiden kynsiin tytöt eivät tahtoneet joutua. Kun ensimmäinen näistä sisäänheittäjistä, HYVIN tummaihoinen ja kalju mies, huomasi tyttöjen kadunylitys aikeet hän herrasmiehenä painoi liikennevalotolpassa olevaa nappia, jonka ansiosta jalankulkijoiden valo tulisi muuttumaan vihreäksi ja autoilijoiden valo punaiseksi.
Kun tytöt seisoivat siinä odottamassa valon vaihtumista kysyi mies heiltä "Where do you come from?". "We come from Finland" vastasi toinen tytöistä. Sitten jotain hyvin yllättävää tapahtui hyvin nopeasti. Jalankulkijoiden valo vaihtui vihreäksi ja samalla hetkellä ravintolan sisäänheittäjä, joka oli hipiältään tummempi kuin yö, huudahti selvällä suomenkielellä, ilman ulkomaalaista aksenttia "HERRANJUMALA!!! En olis uskonu!".
Tytöt olivat hämmästyksestä niin hämmentyneitä etteivät osanneet sanoa mitään vaan juoksivat tien yli ja alkoivat sitten nauraa, sekä ääneen ihmetellä mitä oli tapahtunut.
Myöhemmin kun tytöt olivat löytäneet pankkiautomaatin ja käyneet syömässä ravintolassa, jossa oli tarjolla myös suomenkieliset ruokalistat, he kävelivät takaisin samaa reittiä jota olivat aiemmin illalla kulkeneet.
Ja siellä oli sama sisäänheittäjä, joka oli muutamia tunteja aiemmin ällistyttänyt tytöt aivan perinpohjaisesti. Nyt tytöt jäivät hetkeksi juttelemaan miehelle ja saivat tietää että tämän nimi oli Mike eli tuttavallisemmin Mikko, ja että hän oli asunut ja työskennellyt Suomessa muutamia vuosia aikaisemmin."

Eli näin saimme uuden kontaktin joka voi auttaa meitä kun joudutaan täällä vaikeuksiin.

Lauantaina lähdettiinkin sitten ekaa kertaa biitsille. Matka hotellilta rantaan kuljettiin bussilla, mikä oli kokemus sinänsä. (Paikalliset bussit on peltipurkkeja, joiden ovia pidetään ajamisenkin aikana auki ja melu on mitä mahtavin. (Muusta liikennekäyttäytymisestä kerron myöhemmin)) Tämä tyttö ui ensimmäistä kertaa elämässään Välimeressä. Vesi oli juuri sopivan lämmintä että uimassa kehtasin olla jonkin aikaa, mutta silti sopivan viileää että se virkisti auringonoton jälkeen. Meri oli myös suolainen. Ja kyllä, ottaessani aurinkoa sain myös vähän väriä iholle. Sekä tervettä rusketusta että punaisena helottavia laikkuja (niistä voin syyttää vain itseäni kun en jaksanut olla huolellinen aurinkorasvan kanssa).
Biitsin jälkeen käytiin syömässä paikallisessa pikaruokapaikassa, jossa tarjoiltiin lähinnä erilaisia nugetteja. Mie söin Toasted Twisterin, joka oli nugeteilla täytetty tulinen tortilla. Ihan hyvää oli.
Ruuan päälle käytiin ostamassa pre paid liittymät ja jätskit. Sitten oli aika löytää bussipysäkki. En tiedä oliko meillä näköaistimuksissa vikaa, mutta lähimmän bussipysäkin löysimme vasta muutaman kilometrin päästä ja siihen mennessä olin saanut sandaaleiltani lahjaksi suuren rakon pikkuvarpaaseeni. Tämän viikon tulen siis nilkuttamaan ja valittamaan aina kun joudun olemaan jalkojeni päällä.

Suurelta osin tuon edellä mainitun rakon vuoksi sunnuntai oli lepopäivä. Alunperin suunnitelmassa oli lähteä läheisille vuorille patikoimaan, mutta Katariina ei olis ikinä jaksanut kuunnella mun marmatusta koko päivää. Retki tullaan siis suorittamaan myöhempänä ajankohtana.

Se siitä elämysrikkaasta viikonlopusta. Yritän tällä viikolla vielä saada julki jotain juttua harkastani ja mahdollisesti myös kulttuurieroista, joita ei ole voinut olla missaamatta.

Kalinihta!