Long time no write

Netti takkuilee, eikä ole toiminut kunnolla muutamaan päivään, minkä takia en ole päässyt kertomaan uusista ja ihmeellisistä seikkailuistani Kyproksen lumotussa maailmassa. Nyt näyttää uhkaavasti siltä että saan kuitenkin pienen sadun kerrottua teille.

Perjantaina käytiin Katariinan kanssa katsomassa erästä vallan hurmaavaa ja täydellistä kaksiota vaan muutaman sadan metrin päässä Välimeren tyrskyisestä rannasta. Tämä kyseinen kaksio on kalustettu, siellä on kaksi kylppäriä, jokaisessa huoneessa (paitsi kylppäreissä) on ilmastointilaitteet, televisio omaa ehkä miljoona kanavaa, pyykkikone on käyttövalmiina, parveke(kin) on kalustettu, vuokraan kuuluu uima-altaan käyttöoikeus ja vuokraa saa tästä ihanuudesta pulittaa 350€ per nokka. ME HALUTAAN SE KÄMPPÄ!!! Enää pitää vaan selvittää onko sijainti meidän harkan kannalta ok, vai jouduttaisiinko menemään joka päivä taksilla töihin.

Kämpän katsomisen jälkeen emme leikkineet kilttejä pikku opiskelija neitosia ja menneet takaisin hotellille dataamaan, vaan suuntasimme Limassolin pääkadulle ja bongailimme ravintoloita, epämääräisiä kulkijoita ja Mikon. Mikko on Mike, joka toimii sisäänheittäjänä eräässä ravintolassa. Hänet tapasimme jotakuinkin seuraavalla tavalla...

"Limassolin taivas oli jo tummunut yötä varten kun kaksi pientä tyttöä käveli pääkatua pitkin etsien pankkiautomaattia ja puhuen siitä kuinka ihanaa olisi muuttaa juuri siihen ihanaan asuntoon jota he juuri olivat olleet katsomassa. Asunto oli siitä ihana, että toisin kuin hotellilla tytöt voisivat itse valmistaa ruokansa ja jopa säilyttää juomiaan jääkaapissa.
Erään ravintolan kohdalla tytöt päättivät ylittää pääkadun suojatietä pitkin, osittain sen takia, että edessä oli suuri joukko eri etnisiin ryhmiin kuuluvia ravintoloiden sisäänheittäjiä, joiden kynsiin tytöt eivät tahtoneet joutua. Kun ensimmäinen näistä sisäänheittäjistä, HYVIN tummaihoinen ja kalju mies, huomasi tyttöjen kadunylitys aikeet hän herrasmiehenä painoi liikennevalotolpassa olevaa nappia, jonka ansiosta jalankulkijoiden valo tulisi muuttumaan vihreäksi ja autoilijoiden valo punaiseksi.
Kun tytöt seisoivat siinä odottamassa valon vaihtumista kysyi mies heiltä "Where do you come from?". "We come from Finland" vastasi toinen tytöistä. Sitten jotain hyvin yllättävää tapahtui hyvin nopeasti. Jalankulkijoiden valo vaihtui vihreäksi ja samalla hetkellä ravintolan sisäänheittäjä, joka oli hipiältään tummempi kuin yö, huudahti selvällä suomenkielellä, ilman ulkomaalaista aksenttia "HERRANJUMALA!!! En olis uskonu!".
Tytöt olivat hämmästyksestä niin hämmentyneitä etteivät osanneet sanoa mitään vaan juoksivat tien yli ja alkoivat sitten nauraa, sekä ääneen ihmetellä mitä oli tapahtunut.
Myöhemmin kun tytöt olivat löytäneet pankkiautomaatin ja käyneet syömässä ravintolassa, jossa oli tarjolla myös suomenkieliset ruokalistat, he kävelivät takaisin samaa reittiä jota olivat aiemmin illalla kulkeneet.
Ja siellä oli sama sisäänheittäjä, joka oli muutamia tunteja aiemmin ällistyttänyt tytöt aivan perinpohjaisesti. Nyt tytöt jäivät hetkeksi juttelemaan miehelle ja saivat tietää että tämän nimi oli Mike eli tuttavallisemmin Mikko, ja että hän oli asunut ja työskennellyt Suomessa muutamia vuosia aikaisemmin."

Eli näin saimme uuden kontaktin joka voi auttaa meitä kun joudutaan täällä vaikeuksiin.

Lauantaina lähdettiinkin sitten ekaa kertaa biitsille. Matka hotellilta rantaan kuljettiin bussilla, mikä oli kokemus sinänsä. (Paikalliset bussit on peltipurkkeja, joiden ovia pidetään ajamisenkin aikana auki ja melu on mitä mahtavin. (Muusta liikennekäyttäytymisestä kerron myöhemmin)) Tämä tyttö ui ensimmäistä kertaa elämässään Välimeressä. Vesi oli juuri sopivan lämmintä että uimassa kehtasin olla jonkin aikaa, mutta silti sopivan viileää että se virkisti auringonoton jälkeen. Meri oli myös suolainen. Ja kyllä, ottaessani aurinkoa sain myös vähän väriä iholle. Sekä tervettä rusketusta että punaisena helottavia laikkuja (niistä voin syyttää vain itseäni kun en jaksanut olla huolellinen aurinkorasvan kanssa).
Biitsin jälkeen käytiin syömässä paikallisessa pikaruokapaikassa, jossa tarjoiltiin lähinnä erilaisia nugetteja. Mie söin Toasted Twisterin, joka oli nugeteilla täytetty tulinen tortilla. Ihan hyvää oli.
Ruuan päälle käytiin ostamassa pre paid liittymät ja jätskit. Sitten oli aika löytää bussipysäkki. En tiedä oliko meillä näköaistimuksissa vikaa, mutta lähimmän bussipysäkin löysimme vasta muutaman kilometrin päästä ja siihen mennessä olin saanut sandaaleiltani lahjaksi suuren rakon pikkuvarpaaseeni. Tämän viikon tulen siis nilkuttamaan ja valittamaan aina kun joudun olemaan jalkojeni päällä.

Suurelta osin tuon edellä mainitun rakon vuoksi sunnuntai oli lepopäivä. Alunperin suunnitelmassa oli lähteä läheisille vuorille patikoimaan, mutta Katariina ei olis ikinä jaksanut kuunnella mun marmatusta koko päivää. Retki tullaan siis suorittamaan myöhempänä ajankohtana.

Se siitä elämysrikkaasta viikonlopusta. Yritän tällä viikolla vielä saada julki jotain juttua harkastani ja mahdollisesti myös kulttuurieroista, joita ei ole voinut olla missaamatta.

Kalinihta!

Mulla on suomalaista seuraa!!!

Hahaa!  Katariina tuli tänään ja pääsin puhumaan suomea ja saan aukoo päätäni jollekkin joka YMMÄRTÄÄ mitä mä sanon! Aivan mahtavaa!

Niin ja tänään olikin yks kaks ja yllättäen mun ensimmäinen harkka päivä... Aamulla olin matkalla aamiaiselle kun mulle tultiin sanomaan että kyyti on tuolla ulkona. Ei siinä sitten muuta kun laukku mukaan ja menoksi.

Meininki oli aika erilaista kun mihin oon Suomessa tottunu. Työntekijät vaan hengas ja jutteli koko ajan (en tosin tiedä mistä puhuivat kun en ymmärrä kreikkaa). Asiakkaat ja yhen työntekijän koira pyörivät jaloissa, eikä niihin juuri kiinnitetty huomiota. Istuttiin siinä sitten pari tuntia patiolla, mie hiljaa ittekseni, työntekijät keskenään kälättäen ja asiakkaat, sekä eläimet keskenään karkeloiden. Yht'äkkiä puolet työntekijöistä katos jonnekkin ja me jäljelle jääneet siirryttiin sisälle jatkamaan samaa menoa. Puolen päivän paikkeilla alettiin työtä muistuttavat toiminnot. Asiakkaat syötettiin ja vaipat vaihdettiin ja sitten heillä oli päiväunien aika... Sitten alkoi julma kärsimysnäytelmä, jota harjoittelijan ruokkimiseksikin joskus kutsutaan. Mun eteen alettiin kärrätä ruokaa, ruokaa ja lisää ruokaa. Yritin kohteliaasti syödä ja olla välittämättä vatsassa kohta ähkyksi muuttuvasta täyteyden tunteesta. Lopulta kaksi mua passannutta työntekijää kiinnitti huomionsa talon ulkopuolelle tulleeseen naiseen ja kun kälätys alkoi hiippaili Leenapieni keittiöön, tyhjensi ja tiskasi astiansa, ja palasi muina miehinä takaisin olohuoneeseen.

Kävi siinä sitten ilmi että tämä nainen oli tullut viemään mut takaisin hotellille. Lähdin sitten suurempia kyselemättä tuon naisen ja sen kahden kaverin kanssa autolla (ei ilmastointia) ajelemaan ja kuuntelemaan taas kerra kreikankielistä kälätystä...

Muutaman mutkan jälkeen pääsin onneksi hotellille ja huoneeseeni (ilmastoitu).

Illalla saapui ihana neitonen Suomen maasta ja hänestä kyllä kiitän taivaan isiä. On todella mukavan tuntuinen tyttö ja turvani välimeren gigoloiden keskellä. Mutta ei sun silti tartte Karo huolestua. Ei ole rakkaan kämppikseni voittanutta turvaa ja tukea!

Eipä sitten muuta tänä iltana. Hyvää yötä muksut!
Kiitos tästä päivästä, työn ja leikin touhusta, AA-MEN!

Perillä

14 tunnin matkustus on ohi ja ensimmäisen yön levoton uni takana päin. Reittini kulki ensin aamuyöllä Kangasalta Helsinki-Vantaan lentokentälle ja sieltä Wienin kautta Larnakaan Kyproksen maaperälle, jolla onnistuin sompailemaan bussien ja taksien ristitulessa hotellilleni Limassoliin. Matka meni mukavasti ja naurun aihettakin löytyi kun Wien-Larnaka välillä lentoemo kuulutti vahvasti saksalaisittain korostaen ja kuiskaamalla "Ladies and gentlemen (tauko) have a nice FLIght." Mikään ei oo ehkä koskaan kuulostanut niin pahaenteiseltä.
Hotellilla on tänään hääjuhla ja juuri nyt alkoi kylän kirkonkellot pauhaamaan oikein kunnolla. Tää on aika pieni hotelli keskellä Germasoyian kylää. Tänään pienellä retkelläni onnistuin jo paikallistamaan sen edellä mainitun kirkon sekä pari kioskia ja pizza paikkaa. Ulkona en tosin kovin kauaa viihtynyt kun lämpötila varjossa on siinä kolmenkymmenen asteen hujakoilla. Hotellilla on onneksi ilmastointi.
Aika kauniilta vaikuttaa tämä maisema täällä. Talot on vieri vieressä ja maisema kuivaa ja karua. Ehkä sen takia ihmisillä on paljon kukkia talojensa ympärillä.
Ihan positiivisellä fiiliksellä siis odotan tulevaa ja varsinkin huomista, jolloin Katariina (toinen Theotokos Foundationille tuleva suomalainen opiskelija) saapuu maahan ja tänne hotelliin. Tiistaina alkaakin sitten jo harjoittelu.
En tiedä millon seuraavan kerran kirjottelen tänne, saattaa olla että vasta tiistaina, tai sitten saatan jo tänä iltana innostua. Nyt menen seuraamaan hääjuhlia parvekkeelta ja jos Luoja suo juhlat loppuvat illalla ja pääsen joskus nukkamaankin.

Nonni

Enää kaksi päivää aikaa ennen kuin nokka käännetään Kyprosta kohti. Vähitellen alkaa jo jännittää, paniikki on tullut jo pari päivää sitten. Kolme kuukautta vieraassa kulttuurissa, vierasta kieltä puhuvien parissa, kaukana läheisistä on jotain mitä en ennen oo kokeillu, enkä luultavasti tule koskaan uudestaan kokeilemaankaan.
Onhan tätä jo valmisteltu ja odoteltu yli vuosi, mutta silti tuntuu että kaikki on vielä aivan levällään. Monta asiaa pitäisi vielä järjestää ja viilata, sekä tietysti pakata ja hyvästellä, mutta mieli on tavallaan jo lentokoneessa.
On tämä aika ihmeellistä kuinka toisaalta tahtoo kovasti lähteä, mutta silti ei ole mitään koskaan halunnut niin paljon kuin jäädä kotiin. Mutta se on ahdistusta tuntemattoman edessä eikä sille pidä antaa periksi.