Taas on ollut rauhallinen viikko ilman sen ihmeempiä tapahtumia. Harkka etenee omaa varsin hidasta tahtiaan. Viimeiset kaksi viikkoa sain viettää aivan ihanien asiakkaiden kanssa heidän talossaan. Nämä viisi hurmaavaa henkilöä ottivat oma-aloitteisesti kontaktia pieneen suomalaiseen harhjoittelijaan, eikä kielimuurista ollut tietoakaan (vain yksi asiakkaista puhui). Minua otettiin kädestä kiinni ja vietiin kävelylle, heitettiin pallolla (hyvin lempeästi) ja yksi miehistä tervehti minua joka aamu nauramalla ja taputtamalla käsiään. Taisivat ihan tykätä musta ja minä kyllä tykkäsin heistä aivan tosi paljon. Maanantaina joudun menemään uuteen paikkaan ja tutustumaan uusiin työntekijöihin ja asiakkaisiin. Nyyh...
Eilen oli tarkoitus mennä katselemaan Kurionin raunioita, mutta sää päätti yht'äkkiä heittää löylyä ja taas kerran oltiin kolmenkymmenen asteen paikkeilla. Matkalle lähdettiin, mutta kun kaikki bussit tuntuivat olevan myöhässä ja molemmat matkaajat alkoivat väsyä ja ärsyyntyä ennen kuin oltiin päästy pois Limassolin keskustasta päätimme siirtää raunioretket viileämmälle päivälle hamaan tulevaisuuteen. Kurionin sijasta kävimmekin etsimässä tuliaisia. Kun sitten kädet olivat täynnä muovikasseja, joista pursuili pesusieniä, oliiviöljysaippuaa ja ikoneja, oli aika lähteä kämpille ja viettää rauhallinen lauantaipäivä siivoamisen parissa.
Viikkoon on tuonut lisämausteensa kotoa kuuluneet uutiset. Mummuni on aika heikossa kunnossa, mikä on saanut ajattelemaan kotiinpaluuta ja läheisiä. Onneksi mulla on ihania ystäviä Suomessa ja ympäri maailmaa, jotka ovat ottaneet vastaan avautumisia ja tarjonneet tukea. On inhottavaa olla näinkaukana kotoa kun tietää että siellä ei kaikki ole ihan hyvin.
Enää on viisi viikkoa jäljellä, ensi viikolla tulee kaksi kuukautta täyteen. Enää ei pitkään tarvitse täällä palmupuun varjossa olla. On alkanut olla semmoinen olo, että tätä saarta on nähnyt jo ihan tarpeeksi. Suoraan sanoen alkaa kyllästyttää täällä oleminen. ehkäpä se on ohi menevää ja ennen loppua löytyy vielä innostusta, mutta sen näkee sitten.
sunnuntai 7. marraskuuta 2010
maanantai 1. marraskuuta 2010
Neljäkymmentä päivää
Halleluja!!! Praise the Lord!!! Reissun puoliväli on nyt ylitetty! Enää kuusi viikkoa ja sitten pääsen taas ihanien ihmisten luo kotiin, syömään ruisleipää ja juomaan suomalaista maitoa.
Viime maanantaina töihin mennessä odotin tylsää telkan kattelu päivää, mutta kun olin ollu talolla noin vartin, mulle soitettiin että noin kymmenen minuutin päästä joku tulee hakemaan mua ja lähetään muutamien asiakkaiden kanssa Nikosiaan. Lähdön syytä ei sen kummemmin selitetty ja kohta jo saapuikin kyyti. Ajettiin sitten Nikosiaan ja siellä suunnistettiin armeijan tukikohtaan, jossa oli paikalla muitakin kehitysvammaisia ja heidän hoitajiaan, sekä tietysti sotilaita (joista keski-ikäiset naisasiakkaat ja yhtä keski-ikäiset naistyöntekijät oli aivan innoissaan(varsinkin nuorista pojista)).
Siellä sitten istuttiin pari tuntia, syötiin herkkuja ja bändi soitti. Ja sitten lähettiin takas Limassoliin. Vieläkään en tiedä mikä tapahtuma se oli, sillä mukana olleiden työntekijöiden englannintaidot ei riittänyt sen selittämiseen. Ihan kivaa silti oli.
Torstaina oli Ei-päivä. Se on oikeesti kreikkalaisten juhlapäivä sen kunniaksi, että Kreikka sanoi ei Mussolinille vuonna 1940. Kyproslaiset tuntuvat aina sopivan tilaisuuden tullen muistavan että ovat kreikkalaisia, mutta jos puhutaan siitä kuinka huonosti joku asia Kreikassa on muistuttavat kyproslaiset että he ovat lähempänä brittejä. Olihan Kypros brittien hallinnassa ennen itsenäistymistään.
Joka tapauksessa meillä oli torstaina vapaapäivä. Nukuin koko päivän. Jee!
Nyt on alkanut vihdoin tulla semmonen fiilis, että arkirutiineja alkaa ilmestymään ja tavallaan on tottunu tähän menoon täällä, vaikka kotiin kaipaakin. Elämä on siedettävää, paitsi että maito on pahaa, leipä on pullamössöä, suklaa ei tuota nautintoa, paikallisten englannista ei yleensä saa selvää kuin vasta viidennellä kerralla, kukaan ei harkassa kerro meille mitä pitäs tehä, eikä harkkapaikassa pelaa kommunikaatio toimipisteiden välillä. Muuten kaikki on ihan ok.
Ei vaan, kaikista epäkohdista huolimatta täällä on ihan mukavaa. Oon oppinut paljon tän reissun aikana. Muun muassa sen että en ikinä taho enää asua Kyproksella ja rakastan Suomen vuodenaikoja.
Nyt on jo muutamana päivänä ollu aika syksyinen fiilis. Sunnuntaina tuuli TODELLA paljon ja lujaa koko paivän ja lämpötila oli ekaa kertaa 20 asteen alapuolella keskellä päivää. Perjantaina oli toinen sadepäivä koko kuluneen reissun aikana (se tosin ei estänyt aurinkoa paistamasta).
Ens lauantaina on tarkoitus matkata Kurioniin kattelemaan raunioita. Saas nähä mitä siitäkin tulee. Toivottavasti ei oo liian kuuma päivä tai pikku Leenastakin tulee raunio...
Viime maanantaina töihin mennessä odotin tylsää telkan kattelu päivää, mutta kun olin ollu talolla noin vartin, mulle soitettiin että noin kymmenen minuutin päästä joku tulee hakemaan mua ja lähetään muutamien asiakkaiden kanssa Nikosiaan. Lähdön syytä ei sen kummemmin selitetty ja kohta jo saapuikin kyyti. Ajettiin sitten Nikosiaan ja siellä suunnistettiin armeijan tukikohtaan, jossa oli paikalla muitakin kehitysvammaisia ja heidän hoitajiaan, sekä tietysti sotilaita (joista keski-ikäiset naisasiakkaat ja yhtä keski-ikäiset naistyöntekijät oli aivan innoissaan(varsinkin nuorista pojista)).
Siellä sitten istuttiin pari tuntia, syötiin herkkuja ja bändi soitti. Ja sitten lähettiin takas Limassoliin. Vieläkään en tiedä mikä tapahtuma se oli, sillä mukana olleiden työntekijöiden englannintaidot ei riittänyt sen selittämiseen. Ihan kivaa silti oli.
Torstaina oli Ei-päivä. Se on oikeesti kreikkalaisten juhlapäivä sen kunniaksi, että Kreikka sanoi ei Mussolinille vuonna 1940. Kyproslaiset tuntuvat aina sopivan tilaisuuden tullen muistavan että ovat kreikkalaisia, mutta jos puhutaan siitä kuinka huonosti joku asia Kreikassa on muistuttavat kyproslaiset että he ovat lähempänä brittejä. Olihan Kypros brittien hallinnassa ennen itsenäistymistään.
Joka tapauksessa meillä oli torstaina vapaapäivä. Nukuin koko päivän. Jee!
Nyt on alkanut vihdoin tulla semmonen fiilis, että arkirutiineja alkaa ilmestymään ja tavallaan on tottunu tähän menoon täällä, vaikka kotiin kaipaakin. Elämä on siedettävää, paitsi että maito on pahaa, leipä on pullamössöä, suklaa ei tuota nautintoa, paikallisten englannista ei yleensä saa selvää kuin vasta viidennellä kerralla, kukaan ei harkassa kerro meille mitä pitäs tehä, eikä harkkapaikassa pelaa kommunikaatio toimipisteiden välillä. Muuten kaikki on ihan ok.
Ei vaan, kaikista epäkohdista huolimatta täällä on ihan mukavaa. Oon oppinut paljon tän reissun aikana. Muun muassa sen että en ikinä taho enää asua Kyproksella ja rakastan Suomen vuodenaikoja.
Nyt on jo muutamana päivänä ollu aika syksyinen fiilis. Sunnuntaina tuuli TODELLA paljon ja lujaa koko paivän ja lämpötila oli ekaa kertaa 20 asteen alapuolella keskellä päivää. Perjantaina oli toinen sadepäivä koko kuluneen reissun aikana (se tosin ei estänyt aurinkoa paistamasta).
Ens lauantaina on tarkoitus matkata Kurioniin kattelemaan raunioita. Saas nähä mitä siitäkin tulee. Toivottavasti ei oo liian kuuma päivä tai pikku Leenastakin tulee raunio...
sunnuntai 24. lokakuuta 2010
Palatsi, arki ja unelmien Platres
Perjantaina 15.päivä päästiin Katariinan kanssa retkelle Nikosiaan. Eikä muuten ollut mikään tavallinen retki vaan kyseessä oli pippalot Kyproksen presidentin palatsissa. Erilaiset järjestöt, jotka toimii lasten ja nuorten hyväksi ovat saanet rahoitusta toiminnalleen Norjasta ja nyt pääsivät sitten esittelemään aikaansaannoksiaan hienoissa puitteissa. Theotokos on yksi näistä järjestöistä ja Thomas, joka kolmen muun Theotokoksen työntekijän kanssa oli menossa esittelemään työtään päätti ottaa meidät mukaan pällistelemään menoa ja palatsia.
Kun saavuttiin palatsiin (vastassa ei ollut sen suurempia turvatoimia, yksi vartija nähtiin vähän matkan päästä) laitettiin ensin Theotokoksen esittelypöytä kuntoon ja sitten Katariinan kanssa liuettiin tarjoilupöydän luo. Ihastuttiin varsinkin suklaakakkuun ja pieniin kananugetteihin, joita oli tarjolla ja kunnon köyhinä opiskelijoina syötiin mahamme täyteen ja vedettiin muutama litra ilmaista kokista. Loppuilta kierreltiin muiden yhdistysten esittelypisteitä, seurattiin laulu-, tanssi- ja teatteriesityksiä, sekä ryömittiin palatsin puutarhassa (onneksi kukaan ei nähnyt...). Ilta oli onnistunut ja pressakin nähtiin. Eipä siinä sen kummempia.
Harkassa on nyt edetty siihen pisteeseen, että ensi viikolla on maaginen puolenvälin rajapyykki. Sitä onkin jo kaivattu!
Harkassa homma toimii niin että kierrän Theotokoksen eri toimipisteitä ja yhdessä olen kerrallaan viikosta kahteen viikkoon. Yhteensä paikkoja on kuusi ja nyt on tullut jo neljässä oltua, eli kaksi uutta paikkaa vielä ja sitten viimeiseksi kolmeksi viikoksi menen Art Shoppiin, jossa olen jo viikon oleskellut.
Paikkoja on neljän tyyppisiä. Ensin olin Integroidussa asumisyksikössä, mikä suomeksi tarkoittaa tavallisella asuinalueella olevaa tavallista taloa, jossa asuu yleensä viisi kehitysvammaista henkilöä ja heistä pidetään huolta kolmivuorotyönä. Talossa on aina paikalla kaksi työntekijää, paitsi öisin. Taloja Theotokosella on kolme. Näissä paikoissa ei tehdä mitään kummallista, vaan pyritään antamaan asukkaille mahdollisuus elää tavallista arkea. (Tosin asiakkaat eivät käy työssä tai päivätoiminnassa. Ainoastaan fysioterapiassa ja taideterapiassa epäsäännöllisin väliajoin.) Miun oleminen näissä taloissa on sitä että aamulla mahdollisesti syötän yhden asiakkaan, sitten istun telkkarin edessä muutamia tunteja ja asiakkaat möllöttää siinä vieressä. Lounasaikaan syötän taas yhden asiakkaan, sitten syön itse ja lähden pois.
Boarding House on vähän vaikemmin vammaisten asuntola, jossa on lähes yhtä tylsää. Päivärytmi on sama, asiakkaille ei ole mitään toimintaa, mutta onnekseni samoissa tiloissa toimii Theotokosen fysioterapeutti, joka on aivan mahtava tyyppi. Niistä kahdesta viikosta, mitä olin tuolla vietin suurimman osan ajasta juuri tämän fysioterapeutin kanssa jutellen ja katsellen miten hän asiakkaita hoitaa. Hirveän sydämellinen mies on hän!
ALMA on kehitysvammaisille lapsille tarkoitettu keskus, jonka tiloissa toimii fysio-, puhe- ja toimintaterapeutteja, sekä psykologi ja päiväkoti. Tämä paikka muistutti ehkä eniten Suomen meininkiä. Lapsilla on tekemistä, he käyvät terapioissa, leikkivät, askartelevat, käyttävät aistihuonetta ja "soft room" nimistä tilaa (iso huone, jonka lattiat on päällystetty patjoilla ja josta löytyy kaikenlaisia temppuiluvälineitä).
ALMAssa tapasin aivan ihania lapsia ja heidän kanssaan oltiin ihan fiiliksissä toisistamme, eikä kielimuuri haitannut yhtään.
Kaikkein paras Theotokoksen toimipisteistä on Art Shop/Work Shop (kumpaakin nimitystä käytetää, jotta pieni harjoittelija saisi mahdollisimman sekavan kuvan). Art Shop muistuttaa Suomen paivätoimintapaikkoja. Theotokoksen asiakkaat tulevat sinne askartelemaan ja tekemään taidetta, jota sitten myydään työn tukemiseksi. Myös harjoittelijalle riittää siellä työtä, mikä on mukavaa vaihtelua. Art Shoppia vetää Stefano, joka on aivan mahtava taiteilija luonne ja alunperin Italiasta kotoisin.
Tähän astista harjoittelua kuvaavat adjektiivit tylsä, ahdistava ja hyödytön, Art Shop viikkoa ja ALMAn lasten hymyjä lukuunottamatta. Tuntuu että olen täällä vain tiellä, mutta ei voi mitään, itsehän minut tänne ottivat. Harkka on ollut yhtä isoa turhauma harjoitusta.
Viime viikon ajan on ollut vähän flussainen olo, joka on tänään saavuttanut huippunsa karmean kurkkukivun muodossa. Puhuminen, nieleminen ja eläminen on tuskallista, mutta eiköhän tämä tästä strepsilssien, villasukkien ja kuuman kaakaon voimalla parane.
Sitten mukaviin asioihin. Eilen käytiin pienellä retkellä Troodosvuorilla sijaitsevassa Platresin kylässä. Se reissu tuli kyllä tarpeeseen. Oli ihanaa päästä pois Limassolin melusta pieneen hiljaiseen vuoristokylään ja ilmastoon, joka muistutti Suomen syksyä. Mäntymetsäiset maisemat ja ruskaiset lehtipuut muistuttivat Suomesta ja pienen tytön sielu, silmät ja korvat lepäsivät.
Vasta kun pääsin tuonne hiljaisuuteen tajusin miten paljon olin sitä kaivannut. Korvat ihan soivat aluksi. Siellä ylhäällä kuuli jopa omat ajatuksensa ja kun käveli ympäriinsä tuntu että oli taas kotona Suomessa.
Siellä käveltiin koko päivä, kunnes bussi tuli ja vei meidät takaisin Limassolin kuumille ja meluisille kujille. Vuorille menen varmasti vielä käymään.
Kun saavuttiin palatsiin (vastassa ei ollut sen suurempia turvatoimia, yksi vartija nähtiin vähän matkan päästä) laitettiin ensin Theotokoksen esittelypöytä kuntoon ja sitten Katariinan kanssa liuettiin tarjoilupöydän luo. Ihastuttiin varsinkin suklaakakkuun ja pieniin kananugetteihin, joita oli tarjolla ja kunnon köyhinä opiskelijoina syötiin mahamme täyteen ja vedettiin muutama litra ilmaista kokista. Loppuilta kierreltiin muiden yhdistysten esittelypisteitä, seurattiin laulu-, tanssi- ja teatteriesityksiä, sekä ryömittiin palatsin puutarhassa (onneksi kukaan ei nähnyt...). Ilta oli onnistunut ja pressakin nähtiin. Eipä siinä sen kummempia.
Harkassa on nyt edetty siihen pisteeseen, että ensi viikolla on maaginen puolenvälin rajapyykki. Sitä onkin jo kaivattu!
Harkassa homma toimii niin että kierrän Theotokoksen eri toimipisteitä ja yhdessä olen kerrallaan viikosta kahteen viikkoon. Yhteensä paikkoja on kuusi ja nyt on tullut jo neljässä oltua, eli kaksi uutta paikkaa vielä ja sitten viimeiseksi kolmeksi viikoksi menen Art Shoppiin, jossa olen jo viikon oleskellut.
Paikkoja on neljän tyyppisiä. Ensin olin Integroidussa asumisyksikössä, mikä suomeksi tarkoittaa tavallisella asuinalueella olevaa tavallista taloa, jossa asuu yleensä viisi kehitysvammaista henkilöä ja heistä pidetään huolta kolmivuorotyönä. Talossa on aina paikalla kaksi työntekijää, paitsi öisin. Taloja Theotokosella on kolme. Näissä paikoissa ei tehdä mitään kummallista, vaan pyritään antamaan asukkaille mahdollisuus elää tavallista arkea. (Tosin asiakkaat eivät käy työssä tai päivätoiminnassa. Ainoastaan fysioterapiassa ja taideterapiassa epäsäännöllisin väliajoin.) Miun oleminen näissä taloissa on sitä että aamulla mahdollisesti syötän yhden asiakkaan, sitten istun telkkarin edessä muutamia tunteja ja asiakkaat möllöttää siinä vieressä. Lounasaikaan syötän taas yhden asiakkaan, sitten syön itse ja lähden pois.
Boarding House on vähän vaikemmin vammaisten asuntola, jossa on lähes yhtä tylsää. Päivärytmi on sama, asiakkaille ei ole mitään toimintaa, mutta onnekseni samoissa tiloissa toimii Theotokosen fysioterapeutti, joka on aivan mahtava tyyppi. Niistä kahdesta viikosta, mitä olin tuolla vietin suurimman osan ajasta juuri tämän fysioterapeutin kanssa jutellen ja katsellen miten hän asiakkaita hoitaa. Hirveän sydämellinen mies on hän!
ALMA on kehitysvammaisille lapsille tarkoitettu keskus, jonka tiloissa toimii fysio-, puhe- ja toimintaterapeutteja, sekä psykologi ja päiväkoti. Tämä paikka muistutti ehkä eniten Suomen meininkiä. Lapsilla on tekemistä, he käyvät terapioissa, leikkivät, askartelevat, käyttävät aistihuonetta ja "soft room" nimistä tilaa (iso huone, jonka lattiat on päällystetty patjoilla ja josta löytyy kaikenlaisia temppuiluvälineitä).
ALMAssa tapasin aivan ihania lapsia ja heidän kanssaan oltiin ihan fiiliksissä toisistamme, eikä kielimuuri haitannut yhtään.
Kaikkein paras Theotokoksen toimipisteistä on Art Shop/Work Shop (kumpaakin nimitystä käytetää, jotta pieni harjoittelija saisi mahdollisimman sekavan kuvan). Art Shop muistuttaa Suomen paivätoimintapaikkoja. Theotokoksen asiakkaat tulevat sinne askartelemaan ja tekemään taidetta, jota sitten myydään työn tukemiseksi. Myös harjoittelijalle riittää siellä työtä, mikä on mukavaa vaihtelua. Art Shoppia vetää Stefano, joka on aivan mahtava taiteilija luonne ja alunperin Italiasta kotoisin.
Tähän astista harjoittelua kuvaavat adjektiivit tylsä, ahdistava ja hyödytön, Art Shop viikkoa ja ALMAn lasten hymyjä lukuunottamatta. Tuntuu että olen täällä vain tiellä, mutta ei voi mitään, itsehän minut tänne ottivat. Harkka on ollut yhtä isoa turhauma harjoitusta.
Viime viikon ajan on ollut vähän flussainen olo, joka on tänään saavuttanut huippunsa karmean kurkkukivun muodossa. Puhuminen, nieleminen ja eläminen on tuskallista, mutta eiköhän tämä tästä strepsilssien, villasukkien ja kuuman kaakaon voimalla parane.
Sitten mukaviin asioihin. Eilen käytiin pienellä retkellä Troodosvuorilla sijaitsevassa Platresin kylässä. Se reissu tuli kyllä tarpeeseen. Oli ihanaa päästä pois Limassolin melusta pieneen hiljaiseen vuoristokylään ja ilmastoon, joka muistutti Suomen syksyä. Mäntymetsäiset maisemat ja ruskaiset lehtipuut muistuttivat Suomesta ja pienen tytön sielu, silmät ja korvat lepäsivät.
Vasta kun pääsin tuonne hiljaisuuteen tajusin miten paljon olin sitä kaivannut. Korvat ihan soivat aluksi. Siellä ylhäällä kuuli jopa omat ajatuksensa ja kun käveli ympäriinsä tuntu että oli taas kotona Suomessa.
Siellä käveltiin koko päivä, kunnes bussi tuli ja vei meidät takaisin Limassolin kuumille ja meluisille kujille. Vuorille menen varmasti vielä käymään.
torstai 14. lokakuuta 2010
Täällä taas
Nyt oon jo yli kuukauden päivät ollu Kyproksella, mutta nettiongelmien vuoksi en oo pystyny kirjottelemaan tänne mitään. Nyt yritän yhdellä kertaa kertoa tärkeimpiä asioita mitä on täällä tullut toilailtua.
25.9. Muutto
Moniatis-hotelli vaihtui Lordos River Beach -nimiseen asuinkompleksiin varsin rauhallisissa merkeissä. Nyt voidaan itse tehdä ruokamme ja pestä pyykkimme. Ensimmäisinä päivinä ongelmia tuottivat lämpimän veden puute ja pesukoneen mystinen toimimattomuus, mutta niistäkin selvittiin, kun jugoslavialainen vuokraemäntämme Dragana kävi näyttämässä miten hommat toimii.
Kaasuhellalla kokkaaminenkin on sujunut vaivatta heti alusta lähtien.
Oma kämppä on myös osaltaan auttanut taistelussa koti-ikävää vastaan.Elämästä on tulossa arkea kun siihen kuuluu arki-asioita, kuten kaupassa käymistä, ruuan laittoa ja tiskaamista. (eikä sekään haittaa että uima-allas ja meri ovat molemmat noin sadan metrin päässä)
River Beach on tässä keskellä turistialuetta, eli menoa ja kulttuureja piisaa. Tässä koko asuinkompleksissa asuu Draganan mukaan vain kaksi kyproslaista perhettä. Muut asukkaat ovat sekalainen sakki eri puolilta maailmaa.
27.-28. 9. Kipeänä
Stressi ja nestehukka otti viimein kiinni pienen tytön ja vietin kaksi päivää pedissä huonon olon takia. Harkkapaikalla luultiin että oltiin oltu Katariinan kanssa viikonloppuna juhlimassa kun en maanantaina ilmaantunut töihin. Käskivät olla juomatta mitään minkä sisällöstä ei ollut varmuutta ja kyselivät hirveesti oonko oksentanu, eivätkä ymmärtäneet ollenkaan ettei nyt ihan siitä ollut kyse.
Olo kuitenkin parani aika nopeasti ja pääsin takas töihin.
1.10. Kyproksen itsenäisyyspäivä
Vapaa päivä. Ei mitään erikoista, mikä oli hienoinen pettymys.
2.10. Retki Limassolin keskustaan
Käytiin tutustumassa Limassolin vanhaan kaupunkiin, vanhaan satamaan ja keskiaikaiseen linnaan, eli vietettiin kunnon turistipäivä.
Vanhassa kaupungissa oli tavallisten turistipuotien lisäksi vähän laadukkaamman tuntuisia käsityöläisten pajoja. Kadut oli todella kapeita ja ravintoloitten kohdalla usein täynnä pöytiä ja tuoleja. Tunnelmaa ja turisteja löytyi paljon. Satamassa ei ollut mitään kummallisempaa nähtävää, paitsi vanha puinen ja pitkä laituri, jolla paikalliset viettää aikaa istuen, kalastaen, höpöttäen, riidellen, sopien ja välillä uimaan pulahtaen.
Limassolin linna ei ulkoapäin ole juuri minkään näköinen, mutta sisällä on ihan mielenkiintoista museokamaa mm haarniskoja, noin miljoona ristiä eri aikakausilta, keramiikkaa, sekä luuranko, jolla ei ole käsiä, päätä, eikä varpaita. Tämä nuori sotilas (jolle luuranko aikoinaan kuului) on aikoinaan joutunut julman teloituksen uhriksi kun kaupunkiin on hyökätty.
Parasta linnassa on katto/muuri/linnan yläosa, josta on hyvät maisemat merelle ja kaupunkiin. Limassolia ympäröiviä kukkuloitakin näkyy aika kiitettävästi, koska talot on täällä matalia.
5.10. Teatteria Nikosiassa
Theotokos Poundationin johtaja Thomas otti meidät tiistai-iltana mukaansa Nikosiaan katsomaan kolmen erityiskoulun esitystä, joka koostui sokeiden musisoinnista, kuurojen tanssista ja kehitysvammaisten teatterista. Meininki oli aivan mahtava! Hyvin vetivät kaikki esityksensä läpi.
Iltaan toi oman hohtonsa se että paikalla olivat myös Kyproksen työvoimaministeri ja presidentin vaimo, sekä useita hyvin tärkeän näköisiä pukumiehiä.Huomattiin että Thomas on aika iso kiho, koska kaikki muut isot kihot tuli häntä tervehtimään ja siinä sivussa meitä kahta ja meidän istumapaikat oli eturivissä kuten muillakin tärkeillä henkilöillä. Nyt voin ihan henkilökohtasesta kokemuksesta sanoa että Kyproksen työvoimaministeri on todella mukava nainen, hänen kanssaan pääsin juttelemaankin ennen esityksen alkua.
8.10. Retki Nikosiaan ja Troodokselle, sekä konsertti kaupungin puutarhassa
Perjantain harkkapäivä oli aika mukava. Aamulla mentiin tunniksi töihin ja sitten lähettiin ajelemaan Thomaksen kanssa Nikosiaan, jossa hän meni pitämään lehdistötilaisuutta ja me Katariinan kanssa tutustuttiin vanhaan kaupunkiin, tai lähinnä sen turistipuoteihin ja kävelykatuun.
Käytiin myös katsomassa kreikkalaisen ja turkkilaisen Kyproksen rajaa, joka kulkee keskellä pääkaupunkia, kuin Berliinissä konsanaan. Oli aika pysäyttävä kokemus kääntyä kadunkulmasta ja yht'äkkiä edessä oli muuri, jonka harjalla tuima ilmeinen sotilas seisoi vartiossa. Kummallista ajatella, että Euroopassa voi vieläkin olla jotain tällästä.
Söin myös ensimmäistä kertaa elämässäni moussakaa. Oli ihan hyvää ja täyttävää ja sen verran mielissään oli Thomaskin tästä mun kokeilusta että varmaan saan ihan hyvän arvioinnin harkasta.
Syömisen jälkeen lähdettiin ajamaan takaisin Limassoliin Troodos-vuorten kautta. Maisemat oli todella jylhiä, nouseehan tuo vuoristo parhaimmillaan lähes parin kilometrin korkeuteen. Vaikka merenpinnantasolla lämpötila oli +30 astetta ja puita on hyvin harvassa, kasvaa ylhäällä vuorilla mäntymetsää ja lämpötila perjantaina oli vähän yli kymmenen astetta. Ymmärrän hyvin miksi Kyproslaiset tykkää kesällä tulla vuoristoon viettämään aikaa.
Matkan varrella käytiin myös Asinoun bysanttilaisessa kirkossa, joka on rakennettu vuonna 1105. Ulkopuolelta kirkko näytti hyvin pieneltä ja vaatimattomalta kivikappelilta ja kun mentiin sisälle en ollu uskoa silmiäni. Seiniä ja kattoa peitti ihan mahtavan hienot ja yksityiskohtia pursuavat freskot, joissa kuvattiin kristinuskon perusasioita. Suosittelen Kyprokselle matkaa suunnittelevia varaamaan aikaa vastaavassa kirkossa käymiseen, oli aika mielettömän kaunista siellä.
Limassoliin päästyämme käytiin pikasesti kämpillä ja sitten suunnattiin kaupunginpuutarhaan, jossa järjestettyyn konserttiin Thomas oli hankkinut mulle ja Katariinalle liput ilmaiseksi. Konsertissa esiintyi National Academis Folk Instruments Orchestra of Russia. Soittivat perinteistä Kyproslaista musaa ja laulupuolesta pitivät huolen Margarita Zorbala ja Costas Hadjichristodoulou, molemmat käsittääkseni Kyproslaisia. Ihan mukavaa oli istua viilenevässä ilmassa ihan fiiliksissä olevan paikallisista koostuvan yleisön seassa. Eikä musakaan ollu hullumpaa.
13.10. Theotokoksen musiikkitapahtuma Limassolissa
Meille kerrottiin maanantaina että keskiviikko iltana on Theotokoksen tapahtuma, johon me voidaan mennä mukaan. Noutaja saapuu viideltä. Ilman sen kummempia tietoja oltiin Katariinan kanssa viideltä sovitussa paikassa odottamassa. Kyyti tuli vasta puoli kuusi ja sitten lähdettiin kohti tuntematonta määränpäätä.
Kohta meille selvisi, että oltiin matkalla vanhassa kaupungissa sijaitsevaan yökerhoon. Sinne kun päästiin huomattiin olevamme porukan junnuja. Yleisö koostui lähinnä keski-ikäisistä ja sitä vanhemmista naisista. Kun oltiin tämä keritty huomaamaan tuli joku mies kameran kanssa ja otti musta ja Katariinasta kuvan ja kysy meidän nimet. Kun kameramies oli poistunut paikalta selitti eräs Theotokoksen työntekijä että kuva tulisi olemaan jossakin lehdessä ennen meidän lähtöä Suomeen ja että hän hommaa kyseisen lehden meille.
Kun sitten vihdoin päästiin istumaan oli riemu lähes rajaton. Pöydässä oli iso kasa aivan ihania ilmaisia leivoksia, emmekä joutuneet juomistakaan mitään maksamaan koko iltana. Siinä sitten kokista vedettiin kun viimeistä päivää.
Tapahtumassa ei sen kummempaa ohjelmaa ollut. Bändi soitti koko illan Kyproslaista musaa ja kun mummot oli ensin saanut muutaman viinilasillisen kumottua alkoi hillitön tanssiminen, johon mut ja Katariinakin vedettiin mukaan. Voin kertoa ettei kyproslainen rivitanssi ole niin helppoa kuin miltä paikalliset saa sen näyttämään. Oon joskus koittanut vastaavaa tanssia, mutta silti pysyin mukana vaan helpoimmissa potkuissa ja hyppelyissä. Onneksi mummot opastivat kärsivällisesti nuoria ulkomaalaisia ja saatiin homma jotenkin sujumaan. Hauskaa oli kompuroimisesta huolimatta.
Siinä vähän kuvaa siitä mitä täällä on tapahtunut. Harkassa ovat alkaneet asiat vähän selkeytyä, eikä elämä täällä tunnu enää yhdeltä isolta kaaosmöykyltä. Bussikortitkin on hommattu, eli päästään mukavasti liikkumaan Limassolissa ja vähän sen ulkopuolellakin.
Kyllä täältä varmaan hengissä kotiin selvitään.
25.9. Muutto
Moniatis-hotelli vaihtui Lordos River Beach -nimiseen asuinkompleksiin varsin rauhallisissa merkeissä. Nyt voidaan itse tehdä ruokamme ja pestä pyykkimme. Ensimmäisinä päivinä ongelmia tuottivat lämpimän veden puute ja pesukoneen mystinen toimimattomuus, mutta niistäkin selvittiin, kun jugoslavialainen vuokraemäntämme Dragana kävi näyttämässä miten hommat toimii.
Kaasuhellalla kokkaaminenkin on sujunut vaivatta heti alusta lähtien.
Oma kämppä on myös osaltaan auttanut taistelussa koti-ikävää vastaan.Elämästä on tulossa arkea kun siihen kuuluu arki-asioita, kuten kaupassa käymistä, ruuan laittoa ja tiskaamista. (eikä sekään haittaa että uima-allas ja meri ovat molemmat noin sadan metrin päässä)
River Beach on tässä keskellä turistialuetta, eli menoa ja kulttuureja piisaa. Tässä koko asuinkompleksissa asuu Draganan mukaan vain kaksi kyproslaista perhettä. Muut asukkaat ovat sekalainen sakki eri puolilta maailmaa.
27.-28. 9. Kipeänä
Stressi ja nestehukka otti viimein kiinni pienen tytön ja vietin kaksi päivää pedissä huonon olon takia. Harkkapaikalla luultiin että oltiin oltu Katariinan kanssa viikonloppuna juhlimassa kun en maanantaina ilmaantunut töihin. Käskivät olla juomatta mitään minkä sisällöstä ei ollut varmuutta ja kyselivät hirveesti oonko oksentanu, eivätkä ymmärtäneet ollenkaan ettei nyt ihan siitä ollut kyse.
Olo kuitenkin parani aika nopeasti ja pääsin takas töihin.
1.10. Kyproksen itsenäisyyspäivä
Vapaa päivä. Ei mitään erikoista, mikä oli hienoinen pettymys.
2.10. Retki Limassolin keskustaan
Käytiin tutustumassa Limassolin vanhaan kaupunkiin, vanhaan satamaan ja keskiaikaiseen linnaan, eli vietettiin kunnon turistipäivä.
Vanhassa kaupungissa oli tavallisten turistipuotien lisäksi vähän laadukkaamman tuntuisia käsityöläisten pajoja. Kadut oli todella kapeita ja ravintoloitten kohdalla usein täynnä pöytiä ja tuoleja. Tunnelmaa ja turisteja löytyi paljon. Satamassa ei ollut mitään kummallisempaa nähtävää, paitsi vanha puinen ja pitkä laituri, jolla paikalliset viettää aikaa istuen, kalastaen, höpöttäen, riidellen, sopien ja välillä uimaan pulahtaen.
Limassolin linna ei ulkoapäin ole juuri minkään näköinen, mutta sisällä on ihan mielenkiintoista museokamaa mm haarniskoja, noin miljoona ristiä eri aikakausilta, keramiikkaa, sekä luuranko, jolla ei ole käsiä, päätä, eikä varpaita. Tämä nuori sotilas (jolle luuranko aikoinaan kuului) on aikoinaan joutunut julman teloituksen uhriksi kun kaupunkiin on hyökätty.
Parasta linnassa on katto/muuri/linnan yläosa, josta on hyvät maisemat merelle ja kaupunkiin. Limassolia ympäröiviä kukkuloitakin näkyy aika kiitettävästi, koska talot on täällä matalia.
5.10. Teatteria Nikosiassa
Theotokos Poundationin johtaja Thomas otti meidät tiistai-iltana mukaansa Nikosiaan katsomaan kolmen erityiskoulun esitystä, joka koostui sokeiden musisoinnista, kuurojen tanssista ja kehitysvammaisten teatterista. Meininki oli aivan mahtava! Hyvin vetivät kaikki esityksensä läpi.
Iltaan toi oman hohtonsa se että paikalla olivat myös Kyproksen työvoimaministeri ja presidentin vaimo, sekä useita hyvin tärkeän näköisiä pukumiehiä.Huomattiin että Thomas on aika iso kiho, koska kaikki muut isot kihot tuli häntä tervehtimään ja siinä sivussa meitä kahta ja meidän istumapaikat oli eturivissä kuten muillakin tärkeillä henkilöillä. Nyt voin ihan henkilökohtasesta kokemuksesta sanoa että Kyproksen työvoimaministeri on todella mukava nainen, hänen kanssaan pääsin juttelemaankin ennen esityksen alkua.
8.10. Retki Nikosiaan ja Troodokselle, sekä konsertti kaupungin puutarhassa
Perjantain harkkapäivä oli aika mukava. Aamulla mentiin tunniksi töihin ja sitten lähettiin ajelemaan Thomaksen kanssa Nikosiaan, jossa hän meni pitämään lehdistötilaisuutta ja me Katariinan kanssa tutustuttiin vanhaan kaupunkiin, tai lähinnä sen turistipuoteihin ja kävelykatuun.
Käytiin myös katsomassa kreikkalaisen ja turkkilaisen Kyproksen rajaa, joka kulkee keskellä pääkaupunkia, kuin Berliinissä konsanaan. Oli aika pysäyttävä kokemus kääntyä kadunkulmasta ja yht'äkkiä edessä oli muuri, jonka harjalla tuima ilmeinen sotilas seisoi vartiossa. Kummallista ajatella, että Euroopassa voi vieläkin olla jotain tällästä.
Söin myös ensimmäistä kertaa elämässäni moussakaa. Oli ihan hyvää ja täyttävää ja sen verran mielissään oli Thomaskin tästä mun kokeilusta että varmaan saan ihan hyvän arvioinnin harkasta.
Syömisen jälkeen lähdettiin ajamaan takaisin Limassoliin Troodos-vuorten kautta. Maisemat oli todella jylhiä, nouseehan tuo vuoristo parhaimmillaan lähes parin kilometrin korkeuteen. Vaikka merenpinnantasolla lämpötila oli +30 astetta ja puita on hyvin harvassa, kasvaa ylhäällä vuorilla mäntymetsää ja lämpötila perjantaina oli vähän yli kymmenen astetta. Ymmärrän hyvin miksi Kyproslaiset tykkää kesällä tulla vuoristoon viettämään aikaa.
Matkan varrella käytiin myös Asinoun bysanttilaisessa kirkossa, joka on rakennettu vuonna 1105. Ulkopuolelta kirkko näytti hyvin pieneltä ja vaatimattomalta kivikappelilta ja kun mentiin sisälle en ollu uskoa silmiäni. Seiniä ja kattoa peitti ihan mahtavan hienot ja yksityiskohtia pursuavat freskot, joissa kuvattiin kristinuskon perusasioita. Suosittelen Kyprokselle matkaa suunnittelevia varaamaan aikaa vastaavassa kirkossa käymiseen, oli aika mielettömän kaunista siellä.
Limassoliin päästyämme käytiin pikasesti kämpillä ja sitten suunnattiin kaupunginpuutarhaan, jossa järjestettyyn konserttiin Thomas oli hankkinut mulle ja Katariinalle liput ilmaiseksi. Konsertissa esiintyi National Academis Folk Instruments Orchestra of Russia. Soittivat perinteistä Kyproslaista musaa ja laulupuolesta pitivät huolen Margarita Zorbala ja Costas Hadjichristodoulou, molemmat käsittääkseni Kyproslaisia. Ihan mukavaa oli istua viilenevässä ilmassa ihan fiiliksissä olevan paikallisista koostuvan yleisön seassa. Eikä musakaan ollu hullumpaa.
13.10. Theotokoksen musiikkitapahtuma Limassolissa
Meille kerrottiin maanantaina että keskiviikko iltana on Theotokoksen tapahtuma, johon me voidaan mennä mukaan. Noutaja saapuu viideltä. Ilman sen kummempia tietoja oltiin Katariinan kanssa viideltä sovitussa paikassa odottamassa. Kyyti tuli vasta puoli kuusi ja sitten lähdettiin kohti tuntematonta määränpäätä.
Kohta meille selvisi, että oltiin matkalla vanhassa kaupungissa sijaitsevaan yökerhoon. Sinne kun päästiin huomattiin olevamme porukan junnuja. Yleisö koostui lähinnä keski-ikäisistä ja sitä vanhemmista naisista. Kun oltiin tämä keritty huomaamaan tuli joku mies kameran kanssa ja otti musta ja Katariinasta kuvan ja kysy meidän nimet. Kun kameramies oli poistunut paikalta selitti eräs Theotokoksen työntekijä että kuva tulisi olemaan jossakin lehdessä ennen meidän lähtöä Suomeen ja että hän hommaa kyseisen lehden meille.
Kun sitten vihdoin päästiin istumaan oli riemu lähes rajaton. Pöydässä oli iso kasa aivan ihania ilmaisia leivoksia, emmekä joutuneet juomistakaan mitään maksamaan koko iltana. Siinä sitten kokista vedettiin kun viimeistä päivää.
Tapahtumassa ei sen kummempaa ohjelmaa ollut. Bändi soitti koko illan Kyproslaista musaa ja kun mummot oli ensin saanut muutaman viinilasillisen kumottua alkoi hillitön tanssiminen, johon mut ja Katariinakin vedettiin mukaan. Voin kertoa ettei kyproslainen rivitanssi ole niin helppoa kuin miltä paikalliset saa sen näyttämään. Oon joskus koittanut vastaavaa tanssia, mutta silti pysyin mukana vaan helpoimmissa potkuissa ja hyppelyissä. Onneksi mummot opastivat kärsivällisesti nuoria ulkomaalaisia ja saatiin homma jotenkin sujumaan. Hauskaa oli kompuroimisesta huolimatta.
Siinä vähän kuvaa siitä mitä täällä on tapahtunut. Harkassa ovat alkaneet asiat vähän selkeytyä, eikä elämä täällä tunnu enää yhdeltä isolta kaaosmöykyltä. Bussikortitkin on hommattu, eli päästään mukavasti liikkumaan Limassolissa ja vähän sen ulkopuolellakin.
Kyllä täältä varmaan hengissä kotiin selvitään.
tiistai 21. syyskuuta 2010
Long time no write
Netti takkuilee, eikä ole toiminut kunnolla muutamaan päivään, minkä takia en ole päässyt kertomaan uusista ja ihmeellisistä seikkailuistani Kyproksen lumotussa maailmassa. Nyt näyttää uhkaavasti siltä että saan kuitenkin pienen sadun kerrottua teille.
Perjantaina käytiin Katariinan kanssa katsomassa erästä vallan hurmaavaa ja täydellistä kaksiota vaan muutaman sadan metrin päässä Välimeren tyrskyisestä rannasta. Tämä kyseinen kaksio on kalustettu, siellä on kaksi kylppäriä, jokaisessa huoneessa (paitsi kylppäreissä) on ilmastointilaitteet, televisio omaa ehkä miljoona kanavaa, pyykkikone on käyttövalmiina, parveke(kin) on kalustettu, vuokraan kuuluu uima-altaan käyttöoikeus ja vuokraa saa tästä ihanuudesta pulittaa 350€ per nokka. ME HALUTAAN SE KÄMPPÄ!!! Enää pitää vaan selvittää onko sijainti meidän harkan kannalta ok, vai jouduttaisiinko menemään joka päivä taksilla töihin.
Kämpän katsomisen jälkeen emme leikkineet kilttejä pikku opiskelija neitosia ja menneet takaisin hotellille dataamaan, vaan suuntasimme Limassolin pääkadulle ja bongailimme ravintoloita, epämääräisiä kulkijoita ja Mikon. Mikko on Mike, joka toimii sisäänheittäjänä eräässä ravintolassa. Hänet tapasimme jotakuinkin seuraavalla tavalla...
"Limassolin taivas oli jo tummunut yötä varten kun kaksi pientä tyttöä käveli pääkatua pitkin etsien pankkiautomaattia ja puhuen siitä kuinka ihanaa olisi muuttaa juuri siihen ihanaan asuntoon jota he juuri olivat olleet katsomassa. Asunto oli siitä ihana, että toisin kuin hotellilla tytöt voisivat itse valmistaa ruokansa ja jopa säilyttää juomiaan jääkaapissa.
Erään ravintolan kohdalla tytöt päättivät ylittää pääkadun suojatietä pitkin, osittain sen takia, että edessä oli suuri joukko eri etnisiin ryhmiin kuuluvia ravintoloiden sisäänheittäjiä, joiden kynsiin tytöt eivät tahtoneet joutua. Kun ensimmäinen näistä sisäänheittäjistä, HYVIN tummaihoinen ja kalju mies, huomasi tyttöjen kadunylitys aikeet hän herrasmiehenä painoi liikennevalotolpassa olevaa nappia, jonka ansiosta jalankulkijoiden valo tulisi muuttumaan vihreäksi ja autoilijoiden valo punaiseksi.
Kun tytöt seisoivat siinä odottamassa valon vaihtumista kysyi mies heiltä "Where do you come from?". "We come from Finland" vastasi toinen tytöistä. Sitten jotain hyvin yllättävää tapahtui hyvin nopeasti. Jalankulkijoiden valo vaihtui vihreäksi ja samalla hetkellä ravintolan sisäänheittäjä, joka oli hipiältään tummempi kuin yö, huudahti selvällä suomenkielellä, ilman ulkomaalaista aksenttia "HERRANJUMALA!!! En olis uskonu!".
Tytöt olivat hämmästyksestä niin hämmentyneitä etteivät osanneet sanoa mitään vaan juoksivat tien yli ja alkoivat sitten nauraa, sekä ääneen ihmetellä mitä oli tapahtunut.
Myöhemmin kun tytöt olivat löytäneet pankkiautomaatin ja käyneet syömässä ravintolassa, jossa oli tarjolla myös suomenkieliset ruokalistat, he kävelivät takaisin samaa reittiä jota olivat aiemmin illalla kulkeneet.
Ja siellä oli sama sisäänheittäjä, joka oli muutamia tunteja aiemmin ällistyttänyt tytöt aivan perinpohjaisesti. Nyt tytöt jäivät hetkeksi juttelemaan miehelle ja saivat tietää että tämän nimi oli Mike eli tuttavallisemmin Mikko, ja että hän oli asunut ja työskennellyt Suomessa muutamia vuosia aikaisemmin."
Eli näin saimme uuden kontaktin joka voi auttaa meitä kun joudutaan täällä vaikeuksiin.
Lauantaina lähdettiinkin sitten ekaa kertaa biitsille. Matka hotellilta rantaan kuljettiin bussilla, mikä oli kokemus sinänsä. (Paikalliset bussit on peltipurkkeja, joiden ovia pidetään ajamisenkin aikana auki ja melu on mitä mahtavin. (Muusta liikennekäyttäytymisestä kerron myöhemmin)) Tämä tyttö ui ensimmäistä kertaa elämässään Välimeressä. Vesi oli juuri sopivan lämmintä että uimassa kehtasin olla jonkin aikaa, mutta silti sopivan viileää että se virkisti auringonoton jälkeen. Meri oli myös suolainen. Ja kyllä, ottaessani aurinkoa sain myös vähän väriä iholle. Sekä tervettä rusketusta että punaisena helottavia laikkuja (niistä voin syyttää vain itseäni kun en jaksanut olla huolellinen aurinkorasvan kanssa).
Biitsin jälkeen käytiin syömässä paikallisessa pikaruokapaikassa, jossa tarjoiltiin lähinnä erilaisia nugetteja. Mie söin Toasted Twisterin, joka oli nugeteilla täytetty tulinen tortilla. Ihan hyvää oli.
Ruuan päälle käytiin ostamassa pre paid liittymät ja jätskit. Sitten oli aika löytää bussipysäkki. En tiedä oliko meillä näköaistimuksissa vikaa, mutta lähimmän bussipysäkin löysimme vasta muutaman kilometrin päästä ja siihen mennessä olin saanut sandaaleiltani lahjaksi suuren rakon pikkuvarpaaseeni. Tämän viikon tulen siis nilkuttamaan ja valittamaan aina kun joudun olemaan jalkojeni päällä.
Suurelta osin tuon edellä mainitun rakon vuoksi sunnuntai oli lepopäivä. Alunperin suunnitelmassa oli lähteä läheisille vuorille patikoimaan, mutta Katariina ei olis ikinä jaksanut kuunnella mun marmatusta koko päivää. Retki tullaan siis suorittamaan myöhempänä ajankohtana.
Se siitä elämysrikkaasta viikonlopusta. Yritän tällä viikolla vielä saada julki jotain juttua harkastani ja mahdollisesti myös kulttuurieroista, joita ei ole voinut olla missaamatta.
Kalinihta!
Perjantaina käytiin Katariinan kanssa katsomassa erästä vallan hurmaavaa ja täydellistä kaksiota vaan muutaman sadan metrin päässä Välimeren tyrskyisestä rannasta. Tämä kyseinen kaksio on kalustettu, siellä on kaksi kylppäriä, jokaisessa huoneessa (paitsi kylppäreissä) on ilmastointilaitteet, televisio omaa ehkä miljoona kanavaa, pyykkikone on käyttövalmiina, parveke(kin) on kalustettu, vuokraan kuuluu uima-altaan käyttöoikeus ja vuokraa saa tästä ihanuudesta pulittaa 350€ per nokka. ME HALUTAAN SE KÄMPPÄ!!! Enää pitää vaan selvittää onko sijainti meidän harkan kannalta ok, vai jouduttaisiinko menemään joka päivä taksilla töihin.
Kämpän katsomisen jälkeen emme leikkineet kilttejä pikku opiskelija neitosia ja menneet takaisin hotellille dataamaan, vaan suuntasimme Limassolin pääkadulle ja bongailimme ravintoloita, epämääräisiä kulkijoita ja Mikon. Mikko on Mike, joka toimii sisäänheittäjänä eräässä ravintolassa. Hänet tapasimme jotakuinkin seuraavalla tavalla...
"Limassolin taivas oli jo tummunut yötä varten kun kaksi pientä tyttöä käveli pääkatua pitkin etsien pankkiautomaattia ja puhuen siitä kuinka ihanaa olisi muuttaa juuri siihen ihanaan asuntoon jota he juuri olivat olleet katsomassa. Asunto oli siitä ihana, että toisin kuin hotellilla tytöt voisivat itse valmistaa ruokansa ja jopa säilyttää juomiaan jääkaapissa.
Erään ravintolan kohdalla tytöt päättivät ylittää pääkadun suojatietä pitkin, osittain sen takia, että edessä oli suuri joukko eri etnisiin ryhmiin kuuluvia ravintoloiden sisäänheittäjiä, joiden kynsiin tytöt eivät tahtoneet joutua. Kun ensimmäinen näistä sisäänheittäjistä, HYVIN tummaihoinen ja kalju mies, huomasi tyttöjen kadunylitys aikeet hän herrasmiehenä painoi liikennevalotolpassa olevaa nappia, jonka ansiosta jalankulkijoiden valo tulisi muuttumaan vihreäksi ja autoilijoiden valo punaiseksi.
Kun tytöt seisoivat siinä odottamassa valon vaihtumista kysyi mies heiltä "Where do you come from?". "We come from Finland" vastasi toinen tytöistä. Sitten jotain hyvin yllättävää tapahtui hyvin nopeasti. Jalankulkijoiden valo vaihtui vihreäksi ja samalla hetkellä ravintolan sisäänheittäjä, joka oli hipiältään tummempi kuin yö, huudahti selvällä suomenkielellä, ilman ulkomaalaista aksenttia "HERRANJUMALA!!! En olis uskonu!".
Tytöt olivat hämmästyksestä niin hämmentyneitä etteivät osanneet sanoa mitään vaan juoksivat tien yli ja alkoivat sitten nauraa, sekä ääneen ihmetellä mitä oli tapahtunut.
Myöhemmin kun tytöt olivat löytäneet pankkiautomaatin ja käyneet syömässä ravintolassa, jossa oli tarjolla myös suomenkieliset ruokalistat, he kävelivät takaisin samaa reittiä jota olivat aiemmin illalla kulkeneet.
Ja siellä oli sama sisäänheittäjä, joka oli muutamia tunteja aiemmin ällistyttänyt tytöt aivan perinpohjaisesti. Nyt tytöt jäivät hetkeksi juttelemaan miehelle ja saivat tietää että tämän nimi oli Mike eli tuttavallisemmin Mikko, ja että hän oli asunut ja työskennellyt Suomessa muutamia vuosia aikaisemmin."
Eli näin saimme uuden kontaktin joka voi auttaa meitä kun joudutaan täällä vaikeuksiin.
Lauantaina lähdettiinkin sitten ekaa kertaa biitsille. Matka hotellilta rantaan kuljettiin bussilla, mikä oli kokemus sinänsä. (Paikalliset bussit on peltipurkkeja, joiden ovia pidetään ajamisenkin aikana auki ja melu on mitä mahtavin. (Muusta liikennekäyttäytymisestä kerron myöhemmin)) Tämä tyttö ui ensimmäistä kertaa elämässään Välimeressä. Vesi oli juuri sopivan lämmintä että uimassa kehtasin olla jonkin aikaa, mutta silti sopivan viileää että se virkisti auringonoton jälkeen. Meri oli myös suolainen. Ja kyllä, ottaessani aurinkoa sain myös vähän väriä iholle. Sekä tervettä rusketusta että punaisena helottavia laikkuja (niistä voin syyttää vain itseäni kun en jaksanut olla huolellinen aurinkorasvan kanssa).
Biitsin jälkeen käytiin syömässä paikallisessa pikaruokapaikassa, jossa tarjoiltiin lähinnä erilaisia nugetteja. Mie söin Toasted Twisterin, joka oli nugeteilla täytetty tulinen tortilla. Ihan hyvää oli.
Ruuan päälle käytiin ostamassa pre paid liittymät ja jätskit. Sitten oli aika löytää bussipysäkki. En tiedä oliko meillä näköaistimuksissa vikaa, mutta lähimmän bussipysäkin löysimme vasta muutaman kilometrin päästä ja siihen mennessä olin saanut sandaaleiltani lahjaksi suuren rakon pikkuvarpaaseeni. Tämän viikon tulen siis nilkuttamaan ja valittamaan aina kun joudun olemaan jalkojeni päällä.
Suurelta osin tuon edellä mainitun rakon vuoksi sunnuntai oli lepopäivä. Alunperin suunnitelmassa oli lähteä läheisille vuorille patikoimaan, mutta Katariina ei olis ikinä jaksanut kuunnella mun marmatusta koko päivää. Retki tullaan siis suorittamaan myöhempänä ajankohtana.
Se siitä elämysrikkaasta viikonlopusta. Yritän tällä viikolla vielä saada julki jotain juttua harkastani ja mahdollisesti myös kulttuurieroista, joita ei ole voinut olla missaamatta.
Kalinihta!
maanantai 13. syyskuuta 2010
Mulla on suomalaista seuraa!!!
Hahaa! Katariina tuli tänään ja pääsin puhumaan suomea ja saan aukoo päätäni jollekkin joka YMMÄRTÄÄ mitä mä sanon! Aivan mahtavaa!
Niin ja tänään olikin yks kaks ja yllättäen mun ensimmäinen harkka päivä... Aamulla olin matkalla aamiaiselle kun mulle tultiin sanomaan että kyyti on tuolla ulkona. Ei siinä sitten muuta kun laukku mukaan ja menoksi.
Meininki oli aika erilaista kun mihin oon Suomessa tottunu. Työntekijät vaan hengas ja jutteli koko ajan (en tosin tiedä mistä puhuivat kun en ymmärrä kreikkaa). Asiakkaat ja yhen työntekijän koira pyörivät jaloissa, eikä niihin juuri kiinnitetty huomiota. Istuttiin siinä sitten pari tuntia patiolla, mie hiljaa ittekseni, työntekijät keskenään kälättäen ja asiakkaat, sekä eläimet keskenään karkeloiden. Yht'äkkiä puolet työntekijöistä katos jonnekkin ja me jäljelle jääneet siirryttiin sisälle jatkamaan samaa menoa. Puolen päivän paikkeilla alettiin työtä muistuttavat toiminnot. Asiakkaat syötettiin ja vaipat vaihdettiin ja sitten heillä oli päiväunien aika... Sitten alkoi julma kärsimysnäytelmä, jota harjoittelijan ruokkimiseksikin joskus kutsutaan. Mun eteen alettiin kärrätä ruokaa, ruokaa ja lisää ruokaa. Yritin kohteliaasti syödä ja olla välittämättä vatsassa kohta ähkyksi muuttuvasta täyteyden tunteesta. Lopulta kaksi mua passannutta työntekijää kiinnitti huomionsa talon ulkopuolelle tulleeseen naiseen ja kun kälätys alkoi hiippaili Leenapieni keittiöön, tyhjensi ja tiskasi astiansa, ja palasi muina miehinä takaisin olohuoneeseen.
Kävi siinä sitten ilmi että tämä nainen oli tullut viemään mut takaisin hotellille. Lähdin sitten suurempia kyselemättä tuon naisen ja sen kahden kaverin kanssa autolla (ei ilmastointia) ajelemaan ja kuuntelemaan taas kerra kreikankielistä kälätystä...
Muutaman mutkan jälkeen pääsin onneksi hotellille ja huoneeseeni (ilmastoitu).
Illalla saapui ihana neitonen Suomen maasta ja hänestä kyllä kiitän taivaan isiä. On todella mukavan tuntuinen tyttö ja turvani välimeren gigoloiden keskellä. Mutta ei sun silti tartte Karo huolestua. Ei ole rakkaan kämppikseni voittanutta turvaa ja tukea!
Eipä sitten muuta tänä iltana. Hyvää yötä muksut!
Kiitos tästä päivästä, työn ja leikin touhusta, AA-MEN!
Niin ja tänään olikin yks kaks ja yllättäen mun ensimmäinen harkka päivä... Aamulla olin matkalla aamiaiselle kun mulle tultiin sanomaan että kyyti on tuolla ulkona. Ei siinä sitten muuta kun laukku mukaan ja menoksi.
Meininki oli aika erilaista kun mihin oon Suomessa tottunu. Työntekijät vaan hengas ja jutteli koko ajan (en tosin tiedä mistä puhuivat kun en ymmärrä kreikkaa). Asiakkaat ja yhen työntekijän koira pyörivät jaloissa, eikä niihin juuri kiinnitetty huomiota. Istuttiin siinä sitten pari tuntia patiolla, mie hiljaa ittekseni, työntekijät keskenään kälättäen ja asiakkaat, sekä eläimet keskenään karkeloiden. Yht'äkkiä puolet työntekijöistä katos jonnekkin ja me jäljelle jääneet siirryttiin sisälle jatkamaan samaa menoa. Puolen päivän paikkeilla alettiin työtä muistuttavat toiminnot. Asiakkaat syötettiin ja vaipat vaihdettiin ja sitten heillä oli päiväunien aika... Sitten alkoi julma kärsimysnäytelmä, jota harjoittelijan ruokkimiseksikin joskus kutsutaan. Mun eteen alettiin kärrätä ruokaa, ruokaa ja lisää ruokaa. Yritin kohteliaasti syödä ja olla välittämättä vatsassa kohta ähkyksi muuttuvasta täyteyden tunteesta. Lopulta kaksi mua passannutta työntekijää kiinnitti huomionsa talon ulkopuolelle tulleeseen naiseen ja kun kälätys alkoi hiippaili Leenapieni keittiöön, tyhjensi ja tiskasi astiansa, ja palasi muina miehinä takaisin olohuoneeseen.
Kävi siinä sitten ilmi että tämä nainen oli tullut viemään mut takaisin hotellille. Lähdin sitten suurempia kyselemättä tuon naisen ja sen kahden kaverin kanssa autolla (ei ilmastointia) ajelemaan ja kuuntelemaan taas kerra kreikankielistä kälätystä...
Muutaman mutkan jälkeen pääsin onneksi hotellille ja huoneeseeni (ilmastoitu).
Illalla saapui ihana neitonen Suomen maasta ja hänestä kyllä kiitän taivaan isiä. On todella mukavan tuntuinen tyttö ja turvani välimeren gigoloiden keskellä. Mutta ei sun silti tartte Karo huolestua. Ei ole rakkaan kämppikseni voittanutta turvaa ja tukea!
Eipä sitten muuta tänä iltana. Hyvää yötä muksut!
Kiitos tästä päivästä, työn ja leikin touhusta, AA-MEN!
sunnuntai 12. syyskuuta 2010
Perillä
14 tunnin matkustus on ohi ja ensimmäisen yön levoton uni takana päin. Reittini kulki ensin aamuyöllä Kangasalta Helsinki-Vantaan lentokentälle ja sieltä Wienin kautta Larnakaan Kyproksen maaperälle, jolla onnistuin sompailemaan bussien ja taksien ristitulessa hotellilleni Limassoliin. Matka meni mukavasti ja naurun aihettakin löytyi kun Wien-Larnaka välillä lentoemo kuulutti vahvasti saksalaisittain korostaen ja kuiskaamalla "Ladies and gentlemen (tauko) have a nice FLIght." Mikään ei oo ehkä koskaan kuulostanut niin pahaenteiseltä.
Hotellilla on tänään hääjuhla ja juuri nyt alkoi kylän kirkonkellot pauhaamaan oikein kunnolla. Tää on aika pieni hotelli keskellä Germasoyian kylää. Tänään pienellä retkelläni onnistuin jo paikallistamaan sen edellä mainitun kirkon sekä pari kioskia ja pizza paikkaa. Ulkona en tosin kovin kauaa viihtynyt kun lämpötila varjossa on siinä kolmenkymmenen asteen hujakoilla. Hotellilla on onneksi ilmastointi.
Aika kauniilta vaikuttaa tämä maisema täällä. Talot on vieri vieressä ja maisema kuivaa ja karua. Ehkä sen takia ihmisillä on paljon kukkia talojensa ympärillä.
Ihan positiivisellä fiiliksellä siis odotan tulevaa ja varsinkin huomista, jolloin Katariina (toinen Theotokos Foundationille tuleva suomalainen opiskelija) saapuu maahan ja tänne hotelliin. Tiistaina alkaakin sitten jo harjoittelu.
En tiedä millon seuraavan kerran kirjottelen tänne, saattaa olla että vasta tiistaina, tai sitten saatan jo tänä iltana innostua. Nyt menen seuraamaan hääjuhlia parvekkeelta ja jos Luoja suo juhlat loppuvat illalla ja pääsen joskus nukkamaankin.
Hotellilla on tänään hääjuhla ja juuri nyt alkoi kylän kirkonkellot pauhaamaan oikein kunnolla. Tää on aika pieni hotelli keskellä Germasoyian kylää. Tänään pienellä retkelläni onnistuin jo paikallistamaan sen edellä mainitun kirkon sekä pari kioskia ja pizza paikkaa. Ulkona en tosin kovin kauaa viihtynyt kun lämpötila varjossa on siinä kolmenkymmenen asteen hujakoilla. Hotellilla on onneksi ilmastointi.
Aika kauniilta vaikuttaa tämä maisema täällä. Talot on vieri vieressä ja maisema kuivaa ja karua. Ehkä sen takia ihmisillä on paljon kukkia talojensa ympärillä.
Ihan positiivisellä fiiliksellä siis odotan tulevaa ja varsinkin huomista, jolloin Katariina (toinen Theotokos Foundationille tuleva suomalainen opiskelija) saapuu maahan ja tänne hotelliin. Tiistaina alkaakin sitten jo harjoittelu.
En tiedä millon seuraavan kerran kirjottelen tänne, saattaa olla että vasta tiistaina, tai sitten saatan jo tänä iltana innostua. Nyt menen seuraamaan hääjuhlia parvekkeelta ja jos Luoja suo juhlat loppuvat illalla ja pääsen joskus nukkamaankin.
Tilaa:
Kommentit (Atom)