Enää kaksi päivää aikaa ennen kuin nokka käännetään Kyprosta kohti. Vähitellen alkaa jo jännittää, paniikki on tullut jo pari päivää sitten. Kolme kuukautta vieraassa kulttuurissa, vierasta kieltä puhuvien parissa, kaukana läheisistä on jotain mitä en ennen oo kokeillu, enkä luultavasti tule koskaan uudestaan kokeilemaankaan.
Onhan tätä jo valmisteltu ja odoteltu yli vuosi, mutta silti tuntuu että kaikki on vielä aivan levällään. Monta asiaa pitäisi vielä järjestää ja viilata, sekä tietysti pakata ja hyvästellä, mutta mieli on tavallaan jo lentokoneessa.
On tämä aika ihmeellistä kuinka toisaalta tahtoo kovasti lähteä, mutta silti ei ole mitään koskaan halunnut niin paljon kuin jäädä kotiin. Mutta se on ahdistusta tuntemattoman edessä eikä sille pidä antaa periksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti