Palatsi, arki ja unelmien Platres

Perjantaina 15.päivä päästiin Katariinan kanssa retkelle Nikosiaan. Eikä muuten ollut mikään tavallinen retki vaan kyseessä oli pippalot Kyproksen presidentin palatsissa. Erilaiset järjestöt, jotka toimii lasten ja nuorten hyväksi ovat saanet rahoitusta toiminnalleen Norjasta ja nyt pääsivät sitten esittelemään aikaansaannoksiaan hienoissa puitteissa. Theotokos on yksi näistä järjestöistä ja Thomas, joka kolmen muun Theotokoksen työntekijän kanssa oli menossa esittelemään työtään päätti ottaa meidät mukaan pällistelemään menoa ja palatsia.

Kun saavuttiin palatsiin (vastassa ei ollut sen suurempia turvatoimia, yksi vartija nähtiin vähän matkan päästä) laitettiin ensin Theotokoksen esittelypöytä kuntoon ja sitten Katariinan kanssa liuettiin tarjoilupöydän luo. Ihastuttiin varsinkin suklaakakkuun ja pieniin kananugetteihin, joita oli tarjolla ja kunnon köyhinä opiskelijoina syötiin mahamme täyteen ja vedettiin muutama litra ilmaista kokista. Loppuilta kierreltiin muiden yhdistysten esittelypisteitä, seurattiin laulu-, tanssi- ja teatteriesityksiä, sekä ryömittiin palatsin puutarhassa (onneksi kukaan ei nähnyt...). Ilta oli onnistunut ja pressakin nähtiin. Eipä siinä sen kummempia.

Harkassa on nyt edetty siihen pisteeseen, että ensi viikolla on maaginen puolenvälin rajapyykki. Sitä onkin jo kaivattu!
Harkassa homma toimii niin että kierrän Theotokoksen eri toimipisteitä ja yhdessä olen kerrallaan viikosta kahteen viikkoon. Yhteensä paikkoja on kuusi ja nyt on tullut jo neljässä oltua, eli kaksi uutta paikkaa vielä ja sitten viimeiseksi kolmeksi viikoksi menen Art Shoppiin, jossa olen jo viikon oleskellut.
Paikkoja on neljän tyyppisiä. Ensin olin Integroidussa asumisyksikössä, mikä suomeksi tarkoittaa tavallisella asuinalueella olevaa tavallista taloa, jossa asuu yleensä viisi kehitysvammaista henkilöä ja heistä pidetään huolta kolmivuorotyönä. Talossa on aina paikalla kaksi työntekijää, paitsi öisin. Taloja Theotokosella on kolme. Näissä paikoissa ei tehdä mitään kummallista, vaan pyritään antamaan asukkaille mahdollisuus elää tavallista arkea. (Tosin asiakkaat eivät käy työssä tai päivätoiminnassa. Ainoastaan fysioterapiassa ja taideterapiassa epäsäännöllisin väliajoin.) Miun oleminen näissä taloissa on sitä että aamulla mahdollisesti syötän yhden asiakkaan, sitten istun telkkarin edessä muutamia tunteja ja asiakkaat möllöttää siinä vieressä. Lounasaikaan syötän taas yhden asiakkaan, sitten syön itse ja lähden pois.
Boarding House on vähän vaikemmin vammaisten asuntola, jossa on lähes yhtä tylsää. Päivärytmi on sama, asiakkaille ei ole mitään toimintaa, mutta onnekseni samoissa tiloissa toimii Theotokosen fysioterapeutti, joka on aivan mahtava tyyppi.  Niistä kahdesta viikosta, mitä olin tuolla vietin suurimman osan ajasta juuri tämän fysioterapeutin kanssa jutellen ja katsellen miten hän asiakkaita hoitaa. Hirveän sydämellinen mies on hän!
ALMA on kehitysvammaisille lapsille tarkoitettu keskus, jonka tiloissa toimii fysio-, puhe- ja toimintaterapeutteja, sekä psykologi ja päiväkoti. Tämä paikka muistutti ehkä eniten Suomen meininkiä. Lapsilla on tekemistä, he käyvät terapioissa, leikkivät, askartelevat, käyttävät aistihuonetta ja "soft room" nimistä tilaa (iso huone, jonka lattiat on päällystetty patjoilla ja josta löytyy kaikenlaisia temppuiluvälineitä).
ALMAssa tapasin aivan ihania lapsia ja heidän kanssaan oltiin ihan fiiliksissä toisistamme, eikä kielimuuri haitannut yhtään.
Kaikkein paras Theotokoksen toimipisteistä on Art Shop/Work Shop (kumpaakin nimitystä käytetää, jotta pieni harjoittelija saisi mahdollisimman sekavan kuvan). Art Shop muistuttaa Suomen paivätoimintapaikkoja. Theotokoksen asiakkaat tulevat sinne askartelemaan ja tekemään taidetta, jota sitten myydään työn tukemiseksi. Myös harjoittelijalle riittää siellä työtä, mikä on mukavaa vaihtelua. Art Shoppia vetää Stefano, joka on aivan mahtava taiteilija luonne ja alunperin Italiasta kotoisin.

Tähän astista harjoittelua kuvaavat adjektiivit tylsä, ahdistava ja hyödytön, Art Shop viikkoa ja ALMAn lasten hymyjä lukuunottamatta. Tuntuu että olen täällä vain tiellä, mutta ei voi mitään, itsehän minut tänne ottivat. Harkka on ollut yhtä isoa turhauma harjoitusta.

Viime viikon ajan on ollut vähän flussainen olo, joka on tänään saavuttanut huippunsa karmean kurkkukivun muodossa. Puhuminen, nieleminen ja eläminen on tuskallista, mutta eiköhän tämä tästä strepsilssien, villasukkien ja kuuman kaakaon voimalla parane.

Sitten mukaviin asioihin. Eilen käytiin pienellä retkellä Troodosvuorilla sijaitsevassa Platresin kylässä. Se reissu tuli kyllä tarpeeseen. Oli ihanaa päästä pois Limassolin melusta pieneen hiljaiseen vuoristokylään ja ilmastoon, joka muistutti Suomen syksyä. Mäntymetsäiset maisemat ja ruskaiset lehtipuut muistuttivat Suomesta ja pienen tytön sielu, silmät ja korvat lepäsivät.
Vasta kun pääsin tuonne hiljaisuuteen tajusin miten paljon olin sitä kaivannut. Korvat ihan soivat aluksi. Siellä ylhäällä kuuli jopa omat ajatuksensa ja kun käveli ympäriinsä tuntu että oli taas kotona Suomessa.
Siellä käveltiin koko päivä, kunnes bussi tuli ja vei meidät takaisin Limassolin kuumille ja meluisille kujille. Vuorille menen varmasti vielä käymään.